Neljä Ruusua menee fiiliksellä

Jo yli 30 vuotta suomalaisyleisöä viihdyttänyt Neljä Ruusua -yhtye on pitkästä historiastaan huolimatta säilyttänyt keikkamotivaationsa vuosien varrella.

Tähän on muusikko Ilkka Alangon mukaan vaikuttanut vahvasti se, ettei yhtye ole halunnut tehdä kovin kauaskantoisia sitoumuksia. Neljä Ruusua ei monista bändeistä poiketen ole perustanut yhteistä yritystä, se ei omista keikkabussia, eikä sillä ole omia massiivisia äänentoistolaitteistoja.

– Me menemme fiiliksen mukaan, ja se on mahdollista, koska meillä ei ole omaa yritystä tai omaisuutta ja velkaa, jotka aiheuttaisivat paineita ja pakottaisivat tekemään keikkoja. Nyt on hyvä olla ja bändi myös toimii hyvin, Ilkka Alanko sanoo.

Neljällä Ruusulla on myös muita keinoja, jotka pitävät motivaatiota yllä.

–  Mehän esitämme omia biisejä ja valitsemme yhdessä illan soittolistan. Yleisön kanssa meillä on aina mennyt hyvin. Ehkä se johtuu siitä, että olemme sellaisia kuin olemme lavalla. Olemme rehellisiä esiintyessämme, Ilkka Alanko pohtii.

Yhtyeen pitkä menestys on tuonut uutta yleisöä keikkapaikoille.

–  Yleisö on vanhentunut meidän kanssamme, mutta lavan vieressä on myös nuorta polvea. Viime viikolla eräs äiti tiedusteli, pääsisikö hänen yhdeksänvuotias poikansa tapaamaan ja saamaan nimikirjoituksen keikkamme yhteydessä. Tämä on kai sitten jo kolmatta sukupolvea, joka fanittaa Neljää Ruusua.

Neljä Ruusua julkaisi vuosi sitten Euforia-albumin ja näinä päivinä on tulossa uusi ajankohtainen Saaronin lilja -single.

–  Me mietimme monien muiden tapaan, onko albumille enää tilausta. Me aiomme kuitenkin tehdä albumin ja tekeillä on uusia biisejä.

Vuosi sitten julkaistu levy käynnisti keikkabuumin, joskin esiintymisten määrä jäi varsin maltilliseksi.

–  Viime vuonna keikkoja kertyi noin 70. Keikkamäärä on inhimillinen, eikä meille tule puutumisia. Nyt teemme hyvinkin säästeliäästi keikkoja. Viime viikolla alkoi 11 keikan putki. Kesälle on buukattu seitsemän keikkaa.

Ilkka Alanko ei ole kovin innostunut tämän hetkisestä ysäribuumista, johon hän törmää usein keikkansa jälkeen ravintolassa.

–  Kun saamme keikan tehtyä, alkavat soimaan samat vanhat 90-luvun biisit, jotka kuluivat puhki jo aikanaan. Kai se on ajan hengen mukaista, mutta itse kuuntelisin mieluummin uutta musiikkia, enkä samoja ikuisia 90-luvun hittejä.

Neljä Ruusua tuli aikanaan suuren yleisön tietoisuuteen punktyylisestä musiikista ja esiintymisestä. Myöhemmin tyyli on jalostunut ja monipuolistunut.

Tänä päivänä Ilkka Alanko tekee melodista musiikkia. Hän kertoo ymmärtävänsä myös nykyistä rap-aaltoa, jossa melodiat voivat olla hyvinkin yksinkertaisia.

– Rapissäkin lauletaan välillä, ja räppien joukossa on hyviä sekä huonoja kappaleita. Rap muistuttaa tavallaan 90-luvun technoa. Niissä on samoja elementtejä.

Mitä Ilkka Alanko tekisi, jos Neljän Ruusun keikat alkaisivat tympiä?

– Ehkä keskittyisin tekemään omia biisejä ja soololevyä, Ilkka Alanko sanoo.

Hannu Helineva

Vartti Etelä-Karjalan 23.3.2016 julkaistussa numerossa Alangon veljesten nimet ovat menneet sekaisin. Jutussa on haastateltu Ilkka Alankoa eikä Ismo Alankoa, kuten printtilehden jutussa on virheellisesti kirjoitettu. Pahoittelemme virhettä.